lauantai 30. kesäkuuta 2012

Arboretumin vegaanipiknik

Sateisesta säästä huolimatta pieni joukko innokkaita piknikkeilijöitä suuntasi Hatanpään Arboretumiin piknikille.

Arboretumin keskeltä löytyi mukava huvimaja, jonne eivät tihku- ja isommat sateet yltäneet.
Saimme ihastella telkkäperhettä, jonka kahdeksan poikasta sukeltelivat ympäriinsä
ja kävivät välillä äkäisesti ajamassa itseään monta kertaa isompia heinäsorsia kauemmaksi.
 Seuraksemme saimme monenlaisia siivekkäitä kavereita.

Keskikesän kekkerit

Järjestimme Keskikesän kekkerit eli eläinten grillaamisesta vapaan juhannuksen, jossa grillailun lisäksi pelailtiin ulkopelejä, saunottiin ja tehtiin muita mukavia kesäjuttuja. Tässä hieman makoisia tunnelmia juhlista.

Raikas kesäinen booli sai makua mm. inkivääristä ja mustaherukoista.
Katukivetys sai värikkään kesäilmeen.
Seitanpihvivalikoima oli aika mittava!
Jälkkäriksi oli mukavan raikasta marjatorttua.

Uudet perunat ja särpimet

Alkukesän kohokohtia ovat uudet perunat, ja niitä päätettiinkin kokkailla porukalla! Uudet perunat keitettiin tietenkin tillillä ja suolalla maustetussa vedessä, ja niiden kavereiksi tehtiin vihreää salaattia, munakoisosilliä sekä sipuli-vesi-margariini-kastiketta ja jälkkäriksi mansikkarahkaa.


Ihanan kesäistä, tuoretta, raikasta ja hyvää perusruokaa!

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Villivihanneskokkailut

Vegaaniliiton villivihanneskokkailuiltaa varten olimme valmiiksi keränneet poimulehteä, nokkosta, voikukannuppuja ja -lehtiä, metsäkortetta, siankärsämöä, ketunleipää, apilanlehtiä sekä maitohorsmaa, joista porukalla valmistimme villiä syötävää. Listalta löytyi pestoa, yrttilettuja, marinoituja voikukannuppuja, horsmanvarsia, nokkossipsejä ja villivihannessalaattia. Lisäksi teimme suklaamoussea, johon tarkoituksena oli laittaa mustikankukkia, joiden kukinta-aika olikin jo harmiksemme päättynyt, mutta onnistuneesti korvasimme ne mulperinmarjoilla. Pestoon, lettuihin ja salaattiin voi käyttää villivihanneksia oman maun mukaan.


Villivihannesten kerääminen on helppoa, mutta kannattaa kerätä syötäväksi vain niitä kasveja, jotka varmuudella tunnistaa. Kasvit kannattaa kerätä vähintään 50 metrin päästä isoista autoteistä. Kerätä kannattaa vain hyväkuntoisia ja terveen näköisiä kasveja ja huuhdella ennen käyttämistä. Nuoret eli yleensä pienimmän kokoiset villivihannekset ovat parhaimman makuisia, mutta myös vanhempia voi käyttää. Kasvit kannattaa kerätä paperipusseihin tai koriin ja säilyttää viileässä, mutta käyttää kuitenkin mahdollisimman pian tai kuivata.


Pesto

1 l villivihanneksia
1 dl auringonkukansiemeniä tai muita siemeniä tai pähkinöitä
0,5 dl oliiviöljyä (myös muut öljyt käyvät)
1 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
kuivattua persiljaa tai muita yrttejä

1. Murskaa yrtit ja valkosipuli morttelissa, tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. 
2. Lisää öljy ja mausteet.
3. Sekoita tasaiseksi.



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Tammelantorin Ympäristötori 2012


Tammelantorilla järjestettiin jo toisen kerran Ympäristötori, jossa monet yritykset ja yhdistykset esittelivät toimintaansa. Olimme mukana maistattamassa keksejä ja chiliherneitä, arvuuttamassa pähkinöitä ja siemeniä, jakamassa reseptejä sekä keräämässä nimiä turkistarhauksen kieltämiseen tähtäävään kansalaistaloitteeseen.

Jaoimme tapahtumassa myös reseptejä sekä myimme keittokirjoja.