keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Smoothie-kokkailuilta 1.2.2011

Keittiöön löysi tiensä kymmenen kokkailijaa, kun illan teemana olivat smoothiet ja pirtelöt. Ruokalistalta löytyi viisi erilaista pirtelöä sekä (lähestulkoon raakoja) raakapatukoita. Emme juuri mittailleet smoothieiden ja pirtelöiden aineksia kokkaillessamme, joten tarkkoja ohjeita emme valitettavasti voi antaa. Se ei tosin haittaa, sillä tämän ruokalajin voi tehdä juuri niistä aineksista ja niillä mittasuhteilla, joista itse tykkää.

Salaattien ja marjojen iloinen sekasorto

Ensimmäisenä blenderiin joutuivat lehtisalaatti, tammenlehväsalaatti, varsiselleri, mustikat, mansikat, vesi sekä toco- eli riisinlesejauhe, joka antaa pirtelölle tai smoothielle makeutta sekä rakennetta hieman samalla tavalla kuin banaanikin. Alkupalaksi latkittiin siis vihersmoothieta. Monelle tämä oli eka kerta soseutetun salaatin parissa, mistä johtuen odotukset smoothien mausta eivät välttämättä olleet korkealla. Maku kuitenkin yllätti positiivisesti, sillä marjojen ja tocon maku peitti salaattien ja varsisellerin maun, eikä lopputulos ollut lainkaan niin vihreän makuinen kuin alunperin kuviteltiin.

Toisena listalla oli proteiinipirtelö, joka valmistettiin banaanista, mustikoista, mansikoista, maustamattomasta soijajogurtista, kauramaidosta sekä hamppuproteiinijauheesta. Hamppuproteiinijauhe antoi smoothielle hieman pähkinäisen maun, vaikkakin se toi sille myös hieman jauhoista suutuntumaa. Tämä ei kuitenkaan ollut mitenkään häiritsevä asia, joten pirtelöt päätyivät vatsoihin tyytyväisin ilmein ja kommentein maustettuina. Kolmantena valmistimme hedelmäpirtelöä, johon sekoitettiin banaania, ananasta, mangoa, mustikoita, mansikoita, punaherukoita, kiiviä sekä vettä. Käytimme kaksi mangoa, joista toinen oli raaka ja toinen ehkä hieman liian kypsä, mikä selvästikin teki lopputuloksesta juuri sopivan. Myös hedelmäpirtelö sai kiitosta maustaan.

Neljäntenä oli vuorossa siemenpirtelö, jonka pääraaka-aineeksi pääsivät kurpitsansiemenet sekä auringonkukansiemenet. Mukaan laitettiin lisäksi soijajogurttia, ananasta, banaania, mansikoita, mustikoita sekä punaherukoita. Nesteenä käytimme kauramaitoa. Myös tämä pirtelö sai kehuja osakseen. Illan jälkkäripirtelönä sai kunnian toimia kaakao-hasselpähkinämantelimaito-raakakaakao-soija-/kaurajätskipirtelö. Ei varmaankaan tarvitse erikseen sanoa, että se oli hyvää.

Koska iltaan osallistui sekä yksi soijaton että yksi banaaniton henkilö, fiksailimme reseptejä ja valmistimme smoothieita vaiheittain, vaikka normaalisti smoothien voi tehdä yhdellä surautuksella. Esimerkiksi siemenpirtelö valmistettiin siten, että ensin sekoitimme kaikki perusainekset pirtelöpohjaksi, josta soijaton henkilö otti omaan kuppiin osan. Soijaton lisäsi omaan osuuteensa banaania sekä kaurajogurttia. Me muut jatkoimme lisäämällä perusainesten joukkoon soijajogurttia, josta banaaniton otti oman osuutensa. Lopuksi lisäsimme perusainesten sekaan vielä banaania, minkä jälkeen kaikki loputkin pääsivät maistelemaan siemenpirtelöä.

Raakapatukat valmistimme fiilispohjalta, mikä osoittautui oikein hyväksi tavaksi valmistaa niitä. Koska käytimme tavallisia luomulaatuisia cashewpähkinöitä, eivät nämä patukat ole täysin raakoja, peruscashew't kun kuumennetaan, jotta niiden kuori saadaan irti. Saatavilla on kuitenkin myös raakacashewpähkinöitä, joten myös raakailijat voivat valmistaa näitä patukoita. Myös öljyn raakuus pitää varmistaa, mikäli valmistaa näitä superraakailijalle.

Patukat
  • 120 g taateleita
  • 70 g saksanpähkinöitä
  • 80 g cashewpähkinöitä
  • 2 rkl carobjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 3 rkl agavesiirappia
  • (1 rkl öljyä)
  1. Murskaa pähkinät ja hienonna taatelit tehosekoittimella tai vastaavalla vekottimella. Voit jättää pähkinät joko murskaksi tai tehdä niistä sileää tahnaa.
  2. Lisää carobjauhe, suola sekä agavesiirappi ja sekoita tasaiseksi. Lisää taikinaan öljyä, jos taikina ei tunnu pysyvän kasassa.
  3. Muotoile tahnasta haluamasi mallisia tankoja, palloja tai muun mallisia patukoita. Anna niiden kovettua jääkaapissa noin tunnin ajan tai syö ne heti, jos et jaksa odottaa. Säilytä valmiit patukat mieluiten jääkaapissa.
Patukkaa tarjolla

2 kommenttia:

  1. Tuleeko sen serbialaisen illan ohjeet tänne myös?

    VastaaPoista
  2. Menee vielä hetki, mutta ovat kyllä tulossa :)

    VastaaPoista